Kartta - Panevėžys (Panevėžys City)

Panevėžys (Panevėžys City)
Panevėžys on Liettuan viidenneksi suurin kaupunki. Sen pinta-ala on 50 neliökilometriä ja asukasluku 98 612 (2012). Suurin osa asukkaista (96 prosenttia) on etnisesti liettualaisia. Kaupunki perustettiin vuonna 1503.

Panevėžys sijaitsee Liettuan keskiosassa, Vilnan ja Riian puolivälissä.

Panevėžys mainittiin ensimmäisen kerran vuonna 1503, jolloin Liettuan suurherttua ilmoitti kirjeessään Ramygalan pastorille myöntävänsä maa-alueen Nevėžisin- ja Lėvuonjoen välissä. Vuonna 1727 munkkien saavuttua Panevėžysiin sinne tuli ensimmäinen keskiasteen koulu, joka muuttui myöhemmin korkeakouluksi, josta tuli paikallinen koulutuksen keskus. Vuosina 1791-1792 kaupunki sai itsehallinto-oikeudet.

Panevėžys kärsi jonkin verran Napoleonin sodasta 1812 ja kansannousuista 1831 ja 1863. Vuonna 1811 Venäjän hallitus osti kaupungin, ja sen jälkeen seurasi taloudellinen ja poliittinen nousu. Kaupunki vaurastui ja kehittyi, väkilukukin lisääntyi huomattavasti. Rautatieyhteys Daugavpilsista Panevėžysin kautta länteen rakennettiin 1873, ja kaupunki sai rautatieaseman. Ennen 1900-lukua kaupunkiin tuli nykyaikaisia yrityksiä ja teollisuutta. Kaupallisuus ja koulutus lisääntyi.

Vuonna 1940 toisen maailmansodan yhteydessä Neuvostoliitto otti kaupungin valtaansa, jolloin lukuisia poliitikoita tapettiin. Saksan miehityksen aikana tapettiin juutalaisia. Sodan jälkeen kaupungin kehitys oli heikennyt. Neuvostoliiton kontrollin vaikutuksesta Panevėžysistä tuli teollisuuden keskittymä. Vuosien 1959 ja 1979 välissä Panevėžysin väkiluku lisääntyi 41 000:sta 101 500:een, mihin vaikutti se, että kaupunkiin perustettiin suuria yhtiöitä. Vuonna 1990 kaupunkilaisia oli jo 130 000.

 
Kartta - Panevėžys (Panevėžys City)
Kartta
Google Earth - Kartta - Panevėžys
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Panevėžys
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Panevėžys
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Panevėžys
OpenStreetMap
Kartta - Panevėžys - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Panevėžys - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Panevėžys - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Panevėžys - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Panevėžys - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Panevėžys - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Panevėžys - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Panevėžys - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Panevėžys - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Panevėžys - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Liettuan sosialistinen neuvostotasavalta (1918–1919)
Liettuan lippu
Liettuan sosialistinen neuvostotasavalta (,, LSSR) oli lyhyen aikaa toiminut neuvostotasavalta. Sen perusti 16. joulukuuta 1918 Vincas Mickevičius-Kapsukasin johtama vallankumoushallitus. Liettuan neuvostotasavalta lakkasi 27. helmikuuta 1919 olemasta sen yhdistyttyä Valko-Venäjän sosialistisen neuvostotasavallan kanssa Liettualais-valkovenäläiseksi sosialistiseksi neuvostotasavallaksi. Vaikka Liettuan neuvostotasavallan johto esitti valtion olleen liettualaisten työläisten perustama, oli se pääosin Neuvosto-Venäjän nukkevaltio ja syy Liettuan–Neuvosto-Venäjän sodalle. Liettualaiset eivät yleisesti kannattaneet neuvostomielisyyttä ja ajoivat omaa kansallista Liettuan tasavaltaa, jonka itsenäisyyden Liettuan neuvosto julisti 16. helmikuuta 1918.

Saksan keisarikunta hävisi ensimmäisen maailmansodan ja allekirjoitti Compiègnen aselevon 11. marraskuuta 1918. Saksan armeija alkoi vetäytyä entisen Ober Ostin alueilta. Kaksi päivää myöhemmin Neuvosto-Venäjän johto luopui Brest-Litovskin rauhasta, jossa oli vahvistettu Liettuan itsenäisyys. Neuvosto-Venäjä aloitti offensiivin länteen Viroa, Latviaa, Liettuaa, Puolaa ja Ukrainaa vastaan tarkoituksena aloittaa maailmanvallankumous ja korvata itsenäiset kansalliset liikkeet neuvostotasavalloilla. Puna-armeija seurasi Saksan armeijan vetäytyviä sotilaita ja saapui Liettuaan joulukuun lopulla 1918.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) € 2
ISO Kieli
LT Liettuan kieli (Lithuanian language)
PL Puolan kieli (Polish language)
RU Venäjän kieli (Russian language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Latvia 
  •  Puola 
  •  Valko-Venäjä 
  •  Venäjä 
Hallinnollinen alue
Kaupunki, Kylä,...